Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelema kansallinen tukimalli on tarkoitettu turvetuotannon nopeasta alasajosta kärsiville yrityksille. Turvetuotantokoneiden romutuspalkkion haku on avautunut turvealan yrityksille 8.2.2022. Luopumistuki on valmistelussa.
Innovaatioseteli on nyt haettavissa ilman omaa rahoitusosuutta. Business Finlandin innovaatiosetelissä avustuksen määrä on 5 000 euroa ja 100 % ostettujen palvelujen arvonlisäverottomasta määrästä. Yritys voi käyttää tämän summan ostaaksesi palveluita yhdeltä palveluntarjoajalta. Etu on siis yritykselle maksuton omavastuun poistuttua tänä keväänä. Innovaatioseteli on yleensä ollut sekä keväisin että syksyisin haettavissa.
Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista.
Innovaatiosetelin avulla voit hankkia asiantuntijapalveluita, jotka tuovat yritykseesi uutta, innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Yritys voi saada innovaatiosetelin yhden kerran. Mikäli mielessäsi on uusi tuote tai palvelu, kannattaa jatkaa lukemista.
Rahoitusta kannattaa hakea uuden palvelu- tai tuoteidean kehittämiseen
Innovaatioseteliä voi hakea muun muassa mikäli yritykselläsi on tarvetta:
Selvittää ideanne kehityskelpoisuutta demojen tai prototyyppien avulla
Ulkopuolisen asiantuntijan tiedolle ja osaamille
Kaipaatte tukea mallisuojaan tai patentteihin
Tieteen ja tutkimuksen tuloksille
Tuotteen tai palvelun ongelman ratkaisuun, kuten tuote-, palvelu- tai muotoilustrategian valmisteluun
Yrityksen tulee täyttää tietyt vaatimukset, joista tärkeimpänä on, että tuotteen tai palvelun tulee olla uusi ja yrityksen tulee olla ollut kolmen kuukauden ajan toiminnassa. Tarkemmat vaatimukset kannattaa lukea BusinessFinlandin sivuilta.