Hankkeen keskipisteessä oli laatia käsikirja Mustikkakankaan kiertotaloutta ohjaavaksi työkaluksi. Etenkin kiertotalousmateriaalien vaatiman ympäristöluvitusprosessin selkeyttäminen oli tarpeen.
Pyrimme siihen, että materiaalit, jotka muuten päätyisivät jätteeksi, saadaan hyötykäyttöön. Näin säästyy rahaa ja neitseellisiä luonnonvaroja sekä syntyy kestävää liiketoimintaa, mikä on linjassa Utajärven kunnan resurssiviisauden tiekartan tavoitteiden kanssa. Käsikirjan merkittävin sovelluskohde tulee olemaan rakennusten purkamisesta syntyvän, kierrätettävän materiaalin hyödyntäminen voimakkaasti laajenevan Mustikkakankaan infrarakentamisessa.
Paikallisesti syntyvät materiaalit on tarkoitus hyödyntää Utajärven alueella eikä kuljeteta enää pitkiä matkoja välivarastoihin tai loppusijoituspaikkoihin. Tämän ansiosta saadaan logistiikan ilmastopäästöt merkittävästi pienemmiksi.
Hanke toteutettiin osana Ympäristöministeriön Kuntien ilmastohankkeet -avustusta. Hankebudjetti on 63 000 euroa, joista Ympäristöministeriöltä saadun tuen osuus on 70 %. Hanke toteutettiin konsulttityönä ajanjaksolla 01.05.2021 – 30.11.2022 ja on ensimmäinen askel kohti hiilineutraalia Mustikkakankaan teollisuusaluetta.
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen tavoitteena oli hiili- ja resurssiviisaan kiertotaloustoiminnan kehittäminen Mustikkakankaan teollisuusalueella. Tämä vaati ennen kaikkea kierrätysmateriaalien hyödyntämisen osaamistason parantamista, luvituksen hakemisen ja myöntämisen sekä teknisen osaamisen osalta. Kiertotalouden ja optimoidun toimintamallin (mm. logistiikan osalta) avulla pyrimme säästämään neitseellisiä luonnonvaroja, alentamaan taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöjä sekä saavuttamaan taloudellista hyötyä.
Hankkeen puitteissa toteutettiin lisäksi Geopolymeeri-kohteen esiselvitys, johon osallistuu Oulun yliopisto ja alan yritys. Geopolymeerit valmistetaan teollisuuden jätteistä tai sivutuotteista ja sopivat täten erittäin hyvin tähän kiertotaloutta edistävään hankkeeseen.
Hankkeen aikana laadittava kiertotalouden käsikirja on julkisesti saatavilla ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Näin mahdollistetaan käsikirjan soveltamista myös muissa kunnissa. Kiertotalous ja hiiliviisaus ovat globaaleja trendejä, jotka lisäävät niihin sitoutuneiden yritysten ja kuntien myönteistä brändiä. Yksi tärkeä tavoite onkin viestittää hankkeen saavutuksista alueellisesti ja valtakunnallisesti sekä huolehtia myös kuntaorganisaation sisäisestä viestinnästä. Näin lisäämme Mustikkakankaan houkuttelevuutta uusille yrityksille ja vahvistamme Utajärven mainetta vastuullisena ja innovatiivisena kuntana.
Hankkeen toimenpiteet
Hanke toteutettiin alla listattujen työpakettien kautta. Joka työpaketissa konsultti toimii ohjausryhmän ohjauksessa. Ohjausryhmä koostui kiertotalouden käsikirjan käyttäjistä, joihin lukeutuu Utajärven kunnan ja muiden viranomaisten ohella paikalliset yritykset.
- Työpaketti 1: Käsikirjan ja päästölaskentatyökalun laatiminen
- Työpaketti 2: Työpajan / koulutuksen järjestäminen käsikirjan käyttäjille ja sidosryhmille (kunta, kiertotalouden yritykset, Mustikkakankaan toimijat, Ely-keskus, naapurikunnat) sekä palautekysely ja käsikirjan viimeistely
- Työpaketti 3: Käsikirjan soveltaminen Mustikkakankaalla
- Työpaketti 4: Viestintä
Kiertotalouden käsikirja ja laskentatyökalu ovat nähtävissä ja ladattavissa tällä sivulla.
Lue lisää aiheesta: