Vierivoima Utajärvellä

Vierivoiman ajankohtaiset kuulumiset löytyvät tältä sivulta. Utajärvellä on otettu uusiutuvat energiamuodot strategian ytimeen ja niiden nähdään vaikuttavan merkittävästi kunnan talouteen, työllisyyteen ja asukasluvun kasvattamiseen. Skarta toimii Utajärven kumppanina ja on mukana suunnittelutyössä sekä konkreettisissa toimenpiteissä kohti hiilineutraalia ja veto- sekä pitovoimaista kuntaa.

Utajärvellä on parhaillaan vireillä lukuisia mittavia projekteja tuulivoimaloita sekä Suomen suurin aurinkovoimapuisto. Maaliskuussa 2021 Utajärven kunnanhallitus hyväksyi aiesopimuksen yhteistyöstä, jonka avulla Utajärven teollisuusalueen omavaraisuutta kehitetään aurinko- ja tuulivoiman avulla ja tuotetaan liikenteelle tulevaisuuden käyttövoimaa edustava vetytankkausasema.

Hietaselän uudelle, noin 250 hehtaarin yritys- ja teollisuusalueelle on tarkoitus rakentaa Vierivoima-verkko, oma puhtaan energian sisäverkko. Se alkaa tuottaa yrityksille omavaraista, edullista ja käytännössä siirtomaksutonta energiaa. Hankkeeseen sisältyy läheinen, noin 50 hehtaarin olemassa oleva Mustikkakankaan teollisuusalue, joka myös yhdistettäisiin Vierivoima-verkkoon. Näin kaikki vanhan ja uuden alueen yritykset pääsisivät hyötymään uudesta sisäverkosta ja puhtaasta energiasta.

Täten Utajärvelle rakentuu Suomen ainakin toistaiseksi ainoa ekoteollisuusalue, joka on energian suhteen omavarainen ja hiilineutraali. Vierivoimalla aletaan tuottaa alueelle 200 000 megawattituntia sähköä, mikä vastaa 40 000 ihmisen sähkönkulutusta. 2 600 asukkaan kunnassa luku on merkittävä.

Artikkeli luettavissa kokonaisuudessaan Skartan sivuilla: skarta.fi/referenssi/voima-loytyy-vierelta-utajarvi-voimistuu-skartan-vierivoimalla/

Kuvassa vasemmalta: Kari Tuominen, Vikke Saarelainen Skartalta ja Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen. (Kuvaaja: Juha Sarkkinen/Studio Juha Sarkkinen)

Skartan Vierivoima-hanke Utajärvellä etenee – toimenpidelupa aurinkovoimalan rakentamiselle ja EU:lta Horizon-tutkimusrahoitusta

Utajärven aurinkovoimala -hankkeelle saatiin elokuussa suunnittelutarveratkaisu, ja nyt hankkeen ensimmäisen vaiheen toimenpidelupa on myös vahvistunut. Toimenpidelupa tarkoittaa, että Suomen suurimman aurinkovoimalan rakennustyöt Utajärvellä voidaan tarvittaessa aloittaa. Sekä Skartalle että Utajärven kunnalle myönnettiin lisäksi elokuussa Euroopan unionin puhtaaseen energiaan siirtymiseen tarkoitettua Horizon-rahoitusta projektin energianjakelua koskevien älyverkkoratkaisujen selvittämiseksi osana VTT:n koordinoimaa GLocalFlex -hanketta.

”Utajärvestä kehitetään resurssiviisasta kuntaa, mikä tarkoittaa käytännössä resurssien kuten luonnonvarojen, raaka-aineiden ja energian käyttämistä ympäristön kannalta kestävästi ja ihmisten hyvinvointia edistävällä tavalla. Energia on keskiössä myös HINKU-verkostossa, johon Utajärvi kuuluu. Kunnan strategian toimenpiteisiin on määritelty, että Utajärvellä tehdään energiaa auringolla, tuulella, vedellä ja vedyllä, ja Vierivoima-konseptilla on tässä tärkeä rooli. Utajärvi kehittyy määrätietoisesti kohti hiilineutraaliutta ja tekee Skartan kanssa pioneerityötä tavoitteidensa saavuttamiseksi”, sanoo Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen.

Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen (Kuvaaja: Juha Sarkkinen/Studio Juha Sarkkinen).

Tiedote luettavissa kokonaisuudessaan Skartan sivuilla: skarta.fi/skartan-vierivoima-hanke-utajarvella-etenee-toimenpidelupa-aurinkovoimalan-rakentamiselle-ja-eulta-horizon-tutkimusrahoitusta/

Hiiliviisaasta Utajärvestä voit lukea lisää Utajärven kunnan sivuilta

www.utajarvi.fi/sivu/fi/asuminen_ja_ymparisto/utajarvi_on_hinku-kunta/