Ali Turpeinen oli 16-vuotias, kun hän lähti Kajaanista junalla Helsinkiin leipurioppiin. Junamatka kesti 14 tuntia. Siitä on nyt lähes 53-vuotta. Kolmen vuoden konditoriakoulutuksen aikana Ali oppi leipomisen lisäksi niin pellinpuhdistusta ja varastokirjanpitoa kuin liiketalouden laskentaa. Kyseinen ”oppikoulu” oli iso yritys nimeltä Hyvä Maku Oy. 23-vuotiaana Turpeinen pääsi jo vetämään omaa leipomo-osastoa.
80-luvulle tullessa Ali keksi keinon, miten rieskoja voisi tuottaa tehokkaammin ja perusti oman rieskaleipomon. Uudesta 86 neliön navettaleipomosta rieskaa lähti kauppojen kautta ympäri Suomea. Muutaman vuoden päästä hän aukaisi Vantaalle 500 neliön rieskaleipomon. Ali kävi opintomatkoilla Englannissa, Intiassa, Ranskassa ja muualla, bisnes kukoisti.
90-luvun lama järjesti yrittäjille omat kuvionsa, vei voitot ja jätti velat. Mutta kun Suomeen ilmestyi Pizza Hut, alkoi Ali valmistaa pannupizzapohjia. Niiden menekki nosti leipomon pizzapohjien tuotannon 40 000 kappaleeseen kuukaudessa.
Utajärvi ja uudet haasteet
Utajärvellä leipomon historia alkaa noin 10 vuoden takaa, jolloin tytär Pia Nissinen perusti kuntaan oman konditorian. Kun tyttären perhe alkoi kasvaa, alkoi isä Ali kulkea Etelä-Suomesta Pian apuna. 1½ vuotta sitten puolison poismenon jälkeen Ali muutti Utajärvelle kokonaan.
Omaleipurin tie kulki kuitenkin uuteen kriisin ytimeen, koronaan. Vuosi sitten leipomon tuotannosta 90% meni vientiin; Thaimaahan, Kanariansaarelle, Turkkiin ja Egyptiin. Lentoliikenteen loppumisen myötä vienti katosi. Kun kotikulmillakin pandemia työnsi ovet kiinni, tuotannosta lähti kertaheitolla 100%.
Korona laittaa ajattelemaan ja uusiutumaan, kaivamaan vanhoja konsepteja esiin. Pannupizzapohjat ovat nyt saaneet uuden startin, sillä Omaleipurista saa näitä herkullisia uunilämpimiä pannupizzoja tilaamalla ja hakemalla. Niitä voi myös käydä ostamassa pakasteena ja paistella sitten itse kotona vaikka saunaillan herkuksi. Myös kauppojen paistopisteistä saa Omaleipurin pannupizzoja tuoreina herkkupaloina.
Leipomon tuotteisiin kuuluu myös Ranskassa 2018 vuonna palkittu perunarieska. Lisäksi leipomon hyllyssä tuoksuu ranskalainen fougasse, josta Ali on luonut juusto- ja valkosipuliversiot, (mielettömän herkullisia). Näitä fougasseja kun nappaa ohiajaessaan mukaansa vaikka mökkireissulle, niin jopa on eväät kohdallaan.
Miten miehellä riittää vielä intoa leipomoalalla?
– Kun onnistuu, siitä tulee pattereihin virtaa, tuumaa Ali Turpeinen.
Utajärven Omaleipurin remontti alkaa olla valmis ja maakunnassa ollut ravintolasulku päättynyt. Leipomon väki toivottaa kaikki tervetulleeksi uusittuun ranskalaisaiheiseen kahvioon nauttimaan lämpimistä leipomotuotteista.
Tutustu Omaleipurin verkkosivuille