AmpTank suunnittelee 700-900 miljoonan datakeskusinvestointia Utajärvelle

Sveitsiläis-suomalainen AmpTank suunnittelee 100 MWh:n datakeskusta Utajärvelle Mustikkakankaan teollisuusalueelle. Projektia varten AmpTank on perustanut Utajärvelle projektiyhtiö Data Tank Nordic Oy:n. Investointisuunnitelman arvo kokonaisuudessaan on 700-900 miljoonaa euroa. Projektin tekninen suunnittelu ja luvitus on parhaillaan käynnissä.

AmpTankin suunnittelema datakeskusinvestointi on sijoittumassa Mustikkakankaan teollisuusalueelle Utajärvellä, jossa kunta on jo pitkään edistänyt vihreän siirtymän kokonaisuutta. Utajärven ennakoiva maankäytön suunnittelu ja kaavoitus ovat luoneet vahvan perustan investoinnille, ja yhteistyö AmpTankin sekä sen kumppanin Greensky Energyn kanssa käynnistyi nopeasti. Greensky Energy on toiminut keskeisenä linkkinä AmpTankin ja Utajärven kunnan välillä sekä projektin taustakumppanina.

Utajärven datakeskus tulee olemaan AmpTankin Suomen pilottiprojekti. Utajärven lisäksi AmpTankilla on kehitteillä muita uusiutuvan energian projekteja Suomessa sekä Tanskassa. Datakeskuksen rakentamisen Utajärvellä on arvioitu aloitettavan alkuvuonna 2026 ja toiminnassa se olisi vuoden 2027 aikana. Investointisuunnitelman kokonaisarvio on 700-900 miljoonaa euroa.

”Utajärvellä kohtaavat meidän kannaltamme kaikki”, toteaa AmpTankin hallituksen puheenjohtaja Hannu Koivusalo. ”Utajärvellä kohtaavat niin olemassaoleva ja laajentuva uusiutuvan energian tuotanto ja mahdollisuus pitkäaikaiseen yhteistyöhön sen tuottajien kanssa, erittäin yhteistyökykyinen ja kaupallisesti ajatteleva kunta, maa-alueen saatavuus, kunnan koordinoima yhteistyö energian tuottajien ja kuluttajien kanssa, sijainti ja ilmasto sekä tulevaisuuden suunnitelmat hukkalämmön hyödyntämiseksi. Tässä ne syyt miksi Utajärven kunta oli luontainen yhteistyökumppanimme, toteaa Koivusalo.

Hannu Koivusalo, Anne Sormunen, Markus Talka ja Iines Veistola.
Hannu Koivusalo, Anne Sormunen, Markus Talka ja Iines Veistola. Kuva Janne Saajos.

Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen ja Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja Vuokko Paso ovat iloisia yhteistyöstä: ”Utajärven Mustikkakangas sijaitsee hyvällä paikalla, hyvien kulkuyhteyksien varrella. On upeaa seurata energiakokonaisuuksia sekä investointisuunnitelmia alueellemme. Pyrimme teollisuusalueellamme tarjoamaan ja mahdollistamaan joustavat yritystontit yrityksille, sopiviksi juuri heidän tarpeisiinsa. Lähellä tuotetun puhtaan energian, hyvän sijainnin ja loistavan yrityskulttuurin ansiosta on mahtavaa lähteä yhdessä kasvattamaan Utajärven yritysekosysteemiä.” Kunnanjohtaja Anne Sormusen mukaan Utajärvellä on jo vuosia tehty yhteistyötä alueen yritysten kanssa yhteistyössä tehden hiiliviisaita toimenpiteitä kaikilla osa-alueilla, ja nämä tuottavat molemmille osapuolille elinvoimaa ja lisäarvoa. ”Näitä tarvitaan lisää”, hän summaa.

AmpTank on vuonna 2021 perustettu sveitsiläis-suomalainen yksityisesti omistettu yritys, jonka liiketoiminta keskittyy vihreän energian tuotannon ympärille energiavarastojen ja datakeskusten muodossa Pohjoismaiden alueella. Yhtiöllä on Suomessa yksi jo toiminnassa oleva sähkövarasto kolmen rakenteilla olevan lisäksi. Utajärven datakeskus on yhtiölle ensimmäinen. Tämän lisäksi AmpTankilla on suunnitteilla kaksi muuta datakeskusta, joista yksi Suomessa ja toinen Tanskassa.

Greensky Energy on suomalainen vuonna 2023 perustettu vihreän siirtymän vauhdittaja, joka toteuttaa vaikuttavia uusiutuvan energian hankkeita. Greensky Energy toimii Suomen suurimpien maanomistajien kehityskumppanina ja luo arvoa yhdessä kansainvälisten energia-alan investoreiden kanssa. Greensky Energy tekee tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa ja suunnittelee sekä rakentaa energiaekosysteemejä. Greensky Energy uskoo yhteistyöhön – tämä kokoaa keskeiset sidosryhmät yhteen ja varmistaa hankkeiden onnistumisen.

Utajärven kunta on kehittänyt jo vuosia konkreettisesti vety-, aurinko- ja tuulivoiman mahdollisuuksia yrityksille. Lisäksi kunnassa mietitään myös hiilinieluja ja kiertotaloutta niin omissa hankkeissa kuin yritysmahdollisuuksina. Kunta tekee yritysten kanssa yhteistyössä hiiliviisaita toimenpiteitä kaikilla osa-alueilla, ja nämä tuottavat osapuolille elinvoimaa ja taloudellista lisäarvoa. Utajärven kunta julkistettiin helmikuussa 2025 Energiamurroksen edistäjä 2024 -palkinnon voittajaksi uusiutuvan energian hankkeiden edelläkävijyydestä ja edistämisestä. Palkinto myönnetään teolle tai toiminnalle, joka on omalta osaltaan ollut tukemassa tai vauhdittamassa suomalaisen uusiutuvan energian kasvua ja kehittymistä.

Investointisuunnitelma julkaistiin Utajärven Business Festival -tapahtumassa.

Yhteystiedot:
Hannu Koivusalo
AmpTank
puh. +41 799 100 502
hannu@amptank.energy

Anne Sormunen
Utajärven kunta
puh. +358 40 482 6444
anne.sormunen@utajarvi.fi

Iines Veistola
Greensky Energy
puh. +358 400 767 789
iines@greensky.fi

Uusi lajitteluasema rakentuu Mustikkakankaalle

Utajärven Mustikkakankaalle rakentuu Mustikkakankaantien alkupäähän Utajärven uusi jäte/lajitteluasema. Asema kuuluu Lakeuden Ekon jätehuoltoalueeseen.

Urakan on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä. Urakan tilaajana on Utajärven Yrityspuisto, hanketta rakentaa Maarakennus Holappa Oy ja sähköliittymän toimittaa Oulun Seudun Sähkö. Toiminta siirtyy uudelle lajitteluasemalle vuoden 2026 alkukeväällä. Ilmoitamme avajaisista tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Kuvassa vasemmalta Maanrakennus Holappa Oy:n Juho Holappa, Oulun Seudun Sähkön Petri Seppälä ja Utajärven Yrityspuisto Oy:n Vuokko Paso.

Harjoittelupaikka markkinoinnin parissa syksy 2025 ja kevät 2026

Utajärven Yrityspuisto Oy etsii kahta itsenäiseen työhön kykenevää ja idearikasta markkinoinnin harjoittelijaa liittymään tiimiimme. Harjoittelut ovat palkattomia ja sijoittuvat joustavasti ajalle:
Syksy 2025 (aloitus sopimuksen mukaan)
Kevät 2026 (aloitus sopimuksen mukaan)

Mitä tarjoamme?

  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi käytännön markkinointityössä
  • Monipuolisia tehtäviä, kuten sisällöntuotantoa, kampanjasuunnittelua, sosiaalisen median hallintaa ja tapahtumaviestintää
  • Mahdollisuuden vaikuttaa paikalliseen elinvoimaan ja yritysverkoston näkyvyyteen
  • Oppia yrittäjyydestä ja yritystoiminnan kehittämisestä
  • Pääsyn laajaan ja monipuoliseen yritys- ja hankeverkostoon
  • Joustavat työajat ja mahdollisuus pääosin etätyöhön, joitain kertoja voisit käydä Utajärvellä etenkin tapahtumien aikaan

Odotamme sinulta:

  • Kiinnostusta markkinointiin ja viestintään
  • Oma-aloitteisuutta ja luovuutta
  • Hyviä viestintätaitoja suomeksi (muu kielitaito plussaa)
  • Soveltuvaa koulutustaustaa tai opintoja käynnissä (esim. tradenomi, viestintä, markkinointi)
  • Harjoittelun kesto ja ajankohta:
  • Harjoittelun tarkka kesto ja aloitusajankohta sovitaan yksilöllisesti, älä jää odottelemaan hakuajan loppuun, teemme valintoja mahdollisimman pian

Harjoittelu voidaan suorittaa osana opintoja (esim. AMK-harjoittelu)
Kiinnostuitko?
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV osoitteeseen tiia.juntunen@utajarvi.fi syyskuun 2025 loppuun mennessä. Kerro hakemuksessasi, kumpi ajankohta sinua kiinnostaa ja miksi juuri sinä olisit hyvä lisä tiimiimme!
Lisätietoja antaa: Tiia Juntunen
Yrityskehittäjä, Utajärven Yrityspuisto Oy
0407179706
tiia.juntunen@utajarvi.fi

Oulujokilaakson yritysryhmähankkeen valmistelu – palvelut ja asiakkaat kasvuun

Hankkeessa valmistellaan Oulujokilaakson alueelle yritysryhmähanke, jonka tavoitteena on vahvistaa alueen mikro- ja pienyritysten palvelutarjontaa, lisätä asiakasvirtoja ja kehittää liiketoimintaa.

Yritysryhmähankkeen tausta ja tarve

Oulujokilaakson alueella toimii useita pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joilla on tarve kehittää palveluitaan, tavoittaa uusia asiakkaita ja vahvistaa alueen elinvoimaa oman liiketoiminnan kehittämisen kautta. Yritykset toimivat eri toimialoilla ja jakavat yhteisen haasteen: näkyvyyden, asiakasvirtojen ja palvelutarjonnan kehittäminen.

Tavoitteet

  • Koota noin 30 yrityksen ryhmä yhteiseen kehittämisprosessiin
  • Selvittää yritysten kehittämistarpeet ja yhteistyömahdollisuudet
  • Laatia varsinainen yritysryhmähanke, jossa kehitetään palveluita ja asiakashankintaa
  • Vahvistaa alueen vetovoimaa ja yritysten kilpailukykyä

Toimenpiteet valmisteluvaiheessa

  • Yritysten kartoitus ja sitouttaminen hankkeeseen (asiantuntijapalvelun käyttö)
  • Tarvekartoitukset ja alkukyselyt
  • Työpajojen ja yhteistapaamisten järjestäminen
  • Varsinaisen hankesuunnitelman ja budjetin laatiminen

Kohderyhmä

  • Noin 30 mikro- ja pienyritystä Oulujokilaakson alueelta
  • Yritykset eri toimialoilta: matkailu, palvelut, hyvinvointi, käsityö, elintarvike, teollisuus
  • Yhteistyökumppanit Utajärven Yrityspuisto Oy (koordinoiva taho)
  • Paikalliset kehittämisyhtiöt ja yrittäjäyhdistykset
  • Mahdolliset asiantuntijakumppanit

Tulokset

  • Sitoutunut yritysryhmä
  • Valmis hankesuunnitelma ja hakemus
  • Yhteinen visio ja kehittämisteemat
  • Paremmat edellytykset saada rahoitus varsinaiselle hankkeelle

Valmistelutilaisuudet

ke 11.2. klo 13-14, Forumin kokoustila, Vanhatie 6
Suunnittelutapaaminen

  • käydään läpi hankesuunnittelun tavoite
  • mukana hankekirjoittaja Double Round Oy

Microsoft Teams -kokous
Kokoustunnus: 342 650 516 517 80
Tunnuskoodi: ZJ7n2xH2

ma 23.2 klo 9-10, Forumin kokoustila, Vanhatie 6
Käydään läpi Double Roundin suunnittelemaa ehdotusta hankkeeksi:

  • eri kokonaisuudet ja toisiinsa liittyvät osatoteutukset
  • yritysten kannalta tärkeimmät kehittämiskohteet
  • suurimmat esteet ja mahdollisuudet joihin tulisi varautua
  • suunnitellaan jatkotoimenpiteet

Microsoft Teams -kokous
Kokoustunnus: 367 776 582 389 32
Tunnuskoodi: sy2a73o2

Oulun Seudun Leaderin myöntämä valmisteluraha on EU:n maaseuturahoitusta. Hankesivu täällä.

Tulevaisuuden polttoaineet

Utajärvelle suunnitellaan uusiutuvien polttoaineiden tankkausasemaa. Haluamme kartoittaa alueen kuljetusalan yritysten tarpeita ja näkemyksiä, jotta asema palvelisi mahdollisimman hyvin käyttäjiään. Vastauksenne on meille erittäin arvokas. Kyselyyn pääset vastaamaan tästä

Untorock VIP lippujen arvonta

Haluamme kuulla sinun ajatuksiasi siitä, mikä saa kiinnostumaan yrittäjyydestä. Vastaa lyhyeen kyselyyn yrittäjyydestä ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa 2 kpl 2 päivän VIP lippua Untorockiin 13.-14.6.2025! Arvontaan on aikaa osallistua 11.6.2025 saakka. VIP liput ovat K-18 lippuja.
Kyselyyn ja arvontaan pääset tästä: Osallistu arvontaan.

Tutustu rokkiin tarkemmin untorock.com sivustolla.

24H omistajanvaihdostapaaminen

Olemme osallistuneet vuosittain omistajavaihdosten 24h tilaisuuteen, joka kerää onnistuneesti Pohjois-Pohjanmaan alueen elinvoiman parissa työskenteleviä keskustelemaan omistajanvaihdoksen ajankohtaisista asioista. Tämän kevään tapahtuma järjestettiin Limingassa, jossa verkoston perustaja Paula Pihlajamaa otti meidät lämpimästi vastaan. Pohjois-pohjanmaan yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Piia Lehtonen otti verkoston mukavasti haltuun ensimmäisessä tapahtumassaan ja ohjelma oli jälleen mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.

24h 2025 tilaisuuteen osallistujat.

Veli-Matti Ollikainen, Rotiolta, aloitti asiantuntijapuheenvuorot taloudellisesta vastuusta yrityskaupoissa. Prosessien ollessa kunnossa ja vastuullinen taloudellinen toiminta johtavat myös kannattavaan kasvuun.

Sanna Ojan puheenvuoro sosiaalisesta vastuullisuudesta, keräsi hyvää keskustelua yrityskulttuurin merkityksestä ja yritysmielikuvasta sekä näiden yhteydestä asiakastyytyväisyyteen.

Vilma Honkonen puhui heidän Suomen Kattohuopa Oy:n onnistuneesta yrityskaupasta ja kertoi Vilma on the roof TikTok tilistään. Käytännön esimerkit antavat hyvin monipuolisesti tietoa kuinka yritysten arki kaupan jälkeen muuttuu vai muuttuuko sittenkään.

Piia Lehtonen toi puheenvuorossaan esille vakuutusasioiden oikeaoppisen hoitamisen yrityskaupan yhteydessä, joka on hyvä muistaa niin arjen toiminnassa, kuten etenkin omistajan vaihtuessa.

Tilaisuutta vietettiin viikko sitten ja seuraava tilaisuus yrityksille jotka miettivät myyntiä ja yrityksen ostoa on jo pian. Yrityskauppojen määrä on kasvussa, ja tarve onnistuneille omistajanvaihdoksille on suurempi kuin koskaan.

Yritysmarkkinat järjestetään Oulussa 10.5.2025. Kun haluat ostaa tai myydä, tule mukaan Yritysmarkkinoille!
Ilmoittaudu 30.4.2025 mennessä. www.ppyritysmarkkinat.fi/ilmoittaudu

Kolme vuotta yrityskehittäjänä – sidosryhmätyöskentely osana yrityskehittämistä

Tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, jossa kerroin työstäni Yrityspuistossa. Valmistuin tietojenkäsittelyn maisteriksi vuoden 2024 kesällä ja seuraavat opinnot ovat jo työn oheen alkaneet tammikuun lopulla. Paljon on tapahtunut kolmen vuoden aikana ja paljon olen myös päässyt oppimaan. Vuoden alkaessa osaan jo hieman ennakoida vuoden kulkua. Tällä kertaa kirjoituksen aiheena on sidosryhmäyhteistyö. Aiempi kirjoitukseni kertoo tarkemmin yritysneuvonnasta ja sen voi lukea täältä.

Teemme päivittäin töitä eri sidosryhmien kanssa. Lähimpänä tällä hetkellä on KASVA-hanke, sillä Miia Oja työskentelee hankkeessa yrityskehittäjänä. Käytännössä tämä tarkoittaa lisää käsipareja kehittämiseen, kuten yritysten yhteydenottoihin ja tapahtumien järjestämiseen. Hankkeita haetaan usein suuremmalla porukalla, kuten KASVA-hankkeessakin teimme. Hankkeessa on mukana useita koulutus- ja yrityskehitysorganisaatioita. Kehitysyhtiöissä on valtavasti kokoeroja niin henkilömäärältään kuin osaamispaletiltaan. Saamme hankkeen kautta käyttöömme monenlaista osaamista palvelemaan yrityksiämme, myös oppilaitosten puolelta. Muun muassa Centrian laboratorioon on lähtenyt Utajärveltä materiaalinäytteitä tutkittavaksi. TKI, eli tutkimus, kehitys ja innovaatio-osaaminen tulee kuin huomaamatta mukaan osaksi meidän yritystemme arkea. Centrialla pystyy esimerkiksi testaamaan erilaisia laitteita ennen yrityksen omaa investointipäätöstä.

Yhteistyö Utajärven kunnan kanssa

Lähimpiä sidosryhmiä ovat myös Utajärven kunnan toimialat. Teemme paljon yhteistyötä eri toimialojen kanssa ja Vuokko kuuluu kunnan johtoryhmään ja elinkeinojen johtotiimiin. Yhteistyö työllisyyspalveluiden kanssa on meillä sujuvaa ja tiivistä. Työllisyyspalvelut ovat palanneet takaisin kuntiin 1.1.2025. Olemme tehneet vahvaa yhteistyötä muun muassa yritysten työpaikkailtojen ja UraUta-messujen järjestelyssä. Kaikkien etu on, että työntekijät ja työnantajat löytävät toisensa. Olemme positiivisella mielellä työvoiman saatavuuden suhteen ja koemme, että Utajärven työpaikat houkuttelevat työntekijöitä, ja näin me tahdomme tilanteen myös jatkossa kehittyvän. Mikäli yrityksessä on tarvetta tekijöille, meihin kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Maankäyttöön liittyen teemme paljon työtä elinympäristöpalveluiden ja rakennustarkastajan kanssa. Yritysten sijoittumisen ja rakentamisen sujuvuuden suhteen on erityisen tärkeää, että yritykset pääsevät sujuvasti toteuttamaan suunnitelmiaan ja laajentamaan liiketoimintaansa. Elinympäristöpalveluiden kanssa myös tiedottaminen yritysten suuntaan esimerkiksi tien rakentamisesta tai osoitteenmuutoksista on erityisen tärkeää ja pidämme yllä hyvää keskustelukulttuuria molempiin suuntiin.

Kesällä kävellessäni töihin oli lokki tuupertunut kylänraitille keskelle tietä ja autot kiersivät eri reittiä väistäen lokkia. Päätin soittaa Pällin taloon ja kysellä mitä lokille tehtäisiin. Tähän löytyi pikainen apu elinympäristöpalveluista, paksut hansikkaat kädessä lokki nostettiin pystyyn ja ”Lenniksi” ristimämme lokki sai jatkaa jälleen matkaansa ja liikenne tiellä pääsi jälleen sujumaan normaalisti.

Joskus asiat voivat siis olla myös pieniä, mutta tärkeitä. Yhdessä tekeminen ei meillä ole lainkaan jäykkää tai byrokraattista, vaan enemmänkin tuumasta toimeen-tyylistä.

Yhdistystoiminta ja hyvinvointipalvelut tarjoavat tekemistä vapaa-aikaan

Utajärven Käsityöyhdistyksen aloitteesta tuli idea järjestää messut, joita Utajärvellä on kautta aikojen aktiivisesti järjestetty. Meidän tehtävämme oli tavoittaa käsityö- ja hyvinvointialan yrittäjiä esittelemään palveluitaan ja tästä muodostui Virtaa festivaalit, joissa Utajärven käsityöyhdistys vastasi järjestelyistä ja kahviosta. Me taas otimme ilmoittautumisia vastaan ja teimme tapahtumalle tapahtumasivut ja markkinoimme aktiivisesti, jotta saisimme mahdollisimman paljon kävijöitä messuille. Tapahtuman yhteydessä Oulun Yliopisto osallistui Tiedematkallaan osaksi ohjelmaa. Tapahtumaa olivat mahdollistamassa myös Utajärven kunnan hyvinvointi- ja kulttuuripalvelut. Päivä oli oikein onnistunut ja tapahtumaa on ajatus toteuttaa uudestaankin mahdollisesti eri yhdistyksen toiveita kuunnellen. Kulttuurituottaja on tilaisuuksissa usein juontamassa ja saattaapa hän myös laulaakin välillä, mikä tuo mukavaa tunnelmaa tapahtumiin. Voisiko Virtaa-festivaaleilla olla esimerkiksi urheiluun liittyvä järjestäjätaho seuraavalla tapahtumakerralla?

Yhdistysten kanssa olemme aktiivisesti ideoineet ja hakeneet tukea Oulun Seudun Leaderilta muun muassa kylätaloille- ja seuroille, Untorockin päivätapahtuman laajentamiseen, sekä kunnossapitoon muun muassa Valkeiselle. Nämä yhdistysten hankkeet ovat laajasti kuntalaisten iloksi, joten vaikuttavuus kyläseurojen ja yhdistysten aktiivisuudessa hakea hankkeita ja innokkuudessa kehittää aluettaan tuo runsaasti iloa kuntalaisille.

Meillä ja maailmalla

Osallistumme myös monenlaiseen maakunnalliseen ja kansalliseen valmisteluun, kuten liikenteeseen liittyviin forumeihin, sekä suurhankeinfoihin. Pyrimme seuraamaan mitä tapahtuu meillä ja maailmalla muun muassa liikenteen ja teollisuuden ja etenkin uusiutuvan energian suhteen. Olemme mukana myös Euroopan laajuisessa vaikuttamisessa ja edunvalvonnassa, sekä Suomen elinkeino ja kehitysyhtiöiden SEKESissä. GlocalFlex on kahdeksan maan yhteinen EU-hanke, jossa Utajärvi on yhtenä pilottikohteena. Northern Power Oulussa tavoittaa myös useista Euroopan maista tulevan vetyverkoston kerran vuodessa keskustelemaan kehityssuunnista. Olemme osallistuneet Northern Power tilaisuuteen jo kahtena vuonna yhteistyökumppanin roolissa.

Glocalflex pariisi.

Yllä kuva GlocalFlex konsortion Pariisin tapahtumasta.

Rahoittajat kuten Oulun Seudun Leader ja ELY ovat mukana tiiviissä sidosryhmätyössä, jota teemme yritysten ja yhdistysten kasvun mahdollistamiseksi. Leaderiltä esimerkiksi on vuoden 2023 marraskuun jälkeen myönnetty yhteensä yritystukea Utajärvelle yhteensä 26 kpl, hanketukea 8 kpl ja alueellista tukea 5 hankkeelle, eli yhteensä 39 hankkeeseen 490 788,68 € edestä.

Oppilaitosyhteistyö Utajärvellä

Oppilaitosyhteistyöstä meillä on monenlaisia hyviä kokemuksia. Muun muassa työllisyystapahtuma Urautan markkinointisuunnitelma on Luovin opiskelijoiden tekemä, ja sitä noudatamme jo kolmatta vuotta. Opiskelijoiden kädenjälkeä näkyy muun muassa asiointipisteen sisustuksessa ja reitistöjen kunnostuksessa.

Tälläkin hetkellä Luovin tulevia maalareita kulkee Roomarin käytävillä, sillä piristämme huoneiden ilmettä maalaamalla seiniä. Näin opiskelijat pääsevät haastamaan itseään maalaamalla korkeita pintoja.
Paljon muutakin sidosryhmätyötä tehdään muun muassa Pohjois-Pohjanmaan alueen yhdistysten kanssa ja innostumme helposti monenlaisesta, josta koemme olevan hyötyä elinvoimalle. Palataan näihin toisella kertaa sitten.

Mikäli sinulla on kysyttävää olethan meihin yhteydessä, yhteystiedot löytyvät täältä

Yhteistyöterveisin
Tiia

Kutsu UraUta messuille

Etsitkö töitä, kesätyötä tai koulupaikkaa? UraUta messut tuo yhteen Oulujokilaakson työntekijät, työnantajat ja oppilaitokset. Tilaisuus tarjoaa työnhakijoille, alanvaihtajille ja nuorille mahdollisuuden päästä tutustumaan eri alojen työtehtäviin, oppilaitosten uratarinoihin ja opiskeluvalikoimaan.

Messukävijät näkevät kerralla Utajärven ja koko Oulujokilaakson työpaikkatarjonnan. Samalla voit saada vinkkejä työnhakuun, koulutukseen ja yrittäjyyteen liittyen. Paikalla myös Utajärven ja Oulujokilaakson työllisyyspalveluiden edustajia.

Messutapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tavata työnantajien ja oppilaitosten edustajia, solmia kontakteja ja sopia työhaastatteluja. Tapahtuman työpaikkaseinällä on Oulujokilaakson alueelta laaja valikoima sekä vakituisia työpaikkoja että kesätyöpaikkoja. Mukana on myös työpaikkoja, joita ei ole Työmarkkinatorilla tai muissa kanavissa julkaistu.

Messuilla voit myös ottaa edustavan valokuvan itsestäsi, sekä hioa työnhakuasiakirjat kuntoon CV-työpajassa. Työpaja ja valokuvaus ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. CV-työpajaa varten kannattaa ottaa oma läppäri mukaan, jos mahdollista.

Messut järjestetään Utajärven Nuoriso- ja liikuntatalolla osoitteessa Koulutie 8.

Puheenvuorot messusalissa

13:05 Työllisyyspalvelut Utajärvellä ja Oulun seudulla
13:12 Kansainvälisen työnhaun vinkit
13:20 Virtuaaliklubitalo Virkku
13:30 Osaaminen ja sen tunnistaminen -Rastor-instituutti
13:40 Opiskelu Ammattiopisto Luovissa
13:50 Livemusiikkia – Antti Viitala

14:05 Työllisyyspalvelut Utajärvellä ja Oulun seudulla
13:12 Kansainvälisen työnhaun vinkit
14:20 Virtuaaliklubitalo Virkku
14:30 Osaaminen ja sen tunnistaminen – Rastor-instituutti
14:40 Opiskelu Ammattiopisto Luovissa
14:50 Livemusiikkia – Antti Viitala

15:05 Työllisyyspalvelut Utajärvellä ja Oulun seudulla
15:12 Kansainvälisen työnhaun vinkit
15:20 Virtuaaliklubitalo Virkku
15:30 Osaaminen ja sen tunnistaminen -Rastor-instituutti
15:40 Opiskelu Ammattiopisto Luovissa
16:00 tapahtuma päättyy

Kokoustila Nuokussa

CV-työpaja 14.00-15.30 Vaalan kunta työllisyyspalvelut ja Työpaikkoja yhteistyöllä Vaalassa -hanke

Lisäksi kokopäivän:

Messusalissa Fotomimmien maksuton CV-valokuvaus (passi-/henkilökorttikuvat 15 €)
OSAO Metsäkonesimulaattori,
Luovi esittelee messutilassa siivousrobottia sekä
piha-alueella Lifthanger-konttia ja luonto- ja ympäristöalan opintoihin liittyviä koneita ja laitteita.

Aulassa Urakahvila ura- koulutus ja yritysaiheisiin

Tapahtumaa ovat järjestämässä jo Utajärven kunta työllisyyspalvelut, hyvinvointipalvelut, kasvatuspalvelut, Utajärven ja Vaalan etsivänuorisotyö, Rastor-Instituutti, Oulun Seudun Leader, OSAO Ovi ja Muhoksen yksikkö, Oulun Palvelualan Opisto, Digitaalinen Toimintamalli ja Toimijaverkosto Työllistämiseen (DTTT) -hanke, Rikosseuraamuslaitos/Pelson vankila, Ammattiopisto Luovi, Utajärven 4H-yhdistys ry, Nuorten Ystävät ry/Virtuaaliklubi Virkku, Kinnusen Mylly Oy, Fotomimmit, Pohde, Botnia Career Oy, JPJ-Palvelut Oy, K-Market Meirami, EURES-palvelut Oulun työllisyysalueella/BusinessOulu, Vaalan kunta, Utajärven Yrityspuisto Oy ja KASVA-hanke.

Tapahtumaa on järjestämässä KASVA – Kestävää kasvua mikro- ja pienyrityksiin TKI-toimijoiden ja yrityspalveluiden maakunnallisella yhteistyöllä hanketta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Miten messuille pääsee?

Messualueelle voit saapua esimerkiksi jalan, omalla autolla tai julkisia kulkuneuvoja hyödyntäen!
Nuoriso- ja liikuntatalon parkkipaikka on messupäivän ajan varattu messupisteiden käyttöön, mutta oman auton voi jättää läheisten ravintoloiden O.Dost Lounas Ravintola ja Kahvila (Koulutie 16) tai Utajärven Pizza & Kebab (Koulutie 9) pihaan. O.Dost -ravintolan pihassa on myös sähköauton latauspiste.
Utajärvelle pääset myös junalla tai linja-autolla. Juna-asemalta (os. Kajaanintie 2) messupaikalle on 500 metriä. Linja-auto pysähtyy joko rautatieaseman viereisellä pysäkillä ja useimmat myös O.Dost -ravintolan pihalla, josta on messupaikalle vain 50 m! Messujen ajankohtaan sopivia yhteyksiä on useampia, mutta tässä muutama vaihtoehto:

Yhteydet Oulusta

Junalla:
IC70 lähtee Oulusta klo 12.27 (Muhos klo 12.51) ja saapuu klo 13.03 Utajärvelle
Utajärveltä Oulun suuntaan lähtee IC63 klo 16.05 ja saapuu Ouluun klo 16.45 (Muhos klo 16.09)

Linja-autolla:
Oulusta lähtee linja-auto klo 13.15 ja saapuu klo 14:15 Utajärvelle.
Utajärveltä Ouluun lähtee linja-auto klo 16.40 ja on Oulussa klo 17.35.

Yhteydet Vaalasta

Junalla:
IC711 lähtee Vaalasta klo 10.24 ja saapuu klo 10.44 Utajärvelle.
Utajärveltä Vaalan suuntaan lähtee IC710 klo 19.04 ja saapuu klo 19.23 Vaalaan.

Linja-autolla:
Linja-autoja lähtee useampi, esimerkiksi aamulla Vaalasta lähtö klo 9.13 ja saapuu Utajärvelle klo 9:40 sekä myöhäisempi vuoro, joka lähtee Vaalasta klo 14.30 ja on Utajärvellä klo 14.55.
Iltapäivällä Utajärveltä lähtee linja-auto klo 17:25 ja on perillä Vaalassa klo 17.55.

Tarkemmat tiedot juna ja bussiliikenteestä löydät osoitteista vr.fi ja liput.matkahuolto.fi.

Lisätietoa messuista:
Vuokko Paso
toimitusjohtaja, Utajärven Yrityspuisto Oy
040 632 8805
vuokko.paso@utajarvi.fi
Tiia Juntunen
yrityskehittäjä, Utajärven Yrityspuisto Oy
040 717 9706
tiia.juntunen@utajarvi.fi
Miia Oja
yrityskehittäjä, KASVA-hanke, Utajärven Yrityspuisto Oy
040 541 7649
miia.oja@utajarvi.fi
Janne Vanninen-Vaattovaara
työllisyyskoordinaattori, Utajärven kunta
050 568 0620
janne.vanninen-vaattovaara@utajarvi.fi