Sauli Sipolalta löytyy vahva ja monipuolinen asiantuntijuus tietotekniikan ja teollisuuden toimialoilta sekä korjaamotoiminnasta. Aiempaa työkokemusta on muun muassa kunnossapidon puolelta. Oman yrityksen perustaminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt työtilanteen muuttuessa avautui hyvä tilaisuus oman yrityksen perustamiselle.
Sipola Solutions Oy on uunituore utajärvinen yritys, joka myy Everlast hitsauskoneita, plasmaleikkureita ja lasermonitoimikoneita. Yrityksen kautta on mahdollisuus tilata myös maahantuotuna koneita ja varaosia, joita ei yleisesti kauppojen valikoimasta löydy. Palveluihin kuuluvat myös kunnossapito- ja korjaustyöt, sekä teollisuusalan yrityksille että yksityisille kuluttajille.
Alkujaan kiinnostus hitsaukseen ja pienkonekorjaukseen heräsi vapaa-ajalla, ja tieto ja osaaminen on karttunut ajan myötä. Myös 3D-tulostamisen mahdollisuuksiin tutustuminen ja kokeilut lähtivät harrastuspohjalta liikkeelle. Nykyisillä laitteilla voi tulostaa erilaisia esineitä tai osia, jotka materiaalista riippuen sopivat myös moottoriajoneuvoihin. Jos 3D-tulostimen mahdollisuuksista tai mahdollisista yritysyhteistöistä on kysyttävää, kannattaa Sauliin olla yhteydessä. Osaamista löytyy myös plasma- ja laserleikkauksen ja -kaiverruksen, sekä hitsauksen saralta.
Yrittäjänä Saulin onnelliseksi tekee erilaisten asiakkaiden kohtaaminen, yrittämisen vapaus ja mahdollisuus oman aikataulun säätelyyn. Ratkaisut suunnitellaan asiakaslähtöisesti yhdessä asiakkaan kanssa ja tämän tarpeita kuunnellen.
Ota yhteyttä Sauliin soittamalla tai sähköpostitse, jos koneiden osto on ajankohtaista tai on korjaustarpeita.
Sauli Sipola
Sipola Solutions Oy
041 459 7417
sauli.sipola@gmail.com
Facebook: Sipola Solutions Oy
Esittelemme Utajärven yrityksiä ja yritystarinoita sivuillamme.
Mikäli haluat esitellä oman yrityksesi ota yhteyttä:
Tiia Juntunen
yrityskehittäjä
Utajärven Yrityspuisto Oy
040 717 9706
tiia.juntunen@utajarvi.fi
Miia Oja
yrityskehittäjä, KASVA-hanke
Utajärven Yrityspuisto Oy
040 541 7649
miia.oja@utajarvi.fi
Tämän yritystarinan kerääminen ja jakaminen on tehty osana KASVA – Kestävää kasvua mikro- ja pienyrityksiin TKI-toimijoiden ja yrityspalveluiden maakunnallisella yhteistyöllä hanketta. KASVA-hanke on Pohjois-Pohjanmaan alueella toimivien yrityspalvelutoimijoiden, yrittäjien, tutkijoiden ja innovaatiotoimijoiden yhteishanke. Ryhmähankkeen päätoteuttajana on Oulun Yliopisto ja Utajärven Yrityspuiston ohella osatoteuttajina ovat Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry, Limingan kunta, Centria-ammattikorkeakoulu Oy, Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä sekä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.