Pipelife valmistaa ratkaisuja talo- ja kunnallisteknisiin kohteisiin, teollisuuden tarpeisiin sekä toimii muovituotteiden sopimusvalmistajana monille toimialoille. Tuotteita valmistetaan yhtiön tuotantolaitoksilla Utajärvellä, Haaparannassa, Iissä, Jyväskylässä, Loimaalla sekä Joensuussa. Tehtaita on 26 maassa. Utajärvellä 70% tuotteista on PVC tuotteita, joista tärkeimmän osuuden vie kaapelisuojaus.
Sain käydä tutustumassa Utajärven Pipelifen tuotantolaitokseen, jossa suolletaan putkia kolmessa työvuorossa. Tehtaan historia on värikäs, mutta nousujohteinen. Matkanvarrella on tapahtunut fuusioita ja nimenvaihdoksia. Tehdas on toiminut Utajärven Mustikkakankaalla Pipelife nimellä vuodesta 2000 alkaen.
– Joka vuosi on satsattu noin miljoona euroa tehtaan investointeihin ja saatu sitä kautta uutta teknologiaa. Tälläkin hetkellä on meneillään kattava teollisen tiedonsiirron projekti, jonka tuloksena saadaan tarkkailtua koko tuotantosysteemiä ja koneistoa.
Kierrätyksellä tehdään tulosta
Pipelife toteuttaa Mustikkakankaan ja koko kunnan kiertotalousstrategiaa. Muoviraaka-aineet kierrätetään, mitään ei mene hukkaan vaan kaikki käytetään uudelleen. Kierrätyksen, uuden teknologian ja yhdessä kehiteltyjen työtapojen johdosta vaikutetaan positiivisesti tuotannon tehokkuuteen ja tulokseen.
– Keltaisella PVC -putkella ollut suuri kysyntä, koska ilmajohtoja on alettu laittaa maahan, sanoo Pirttikoski.
– Korona toi viime vuonna omat haasteensa. Varaosien saaminen oli hankalaa, koska Italiassa, joka on komponenttien valmistaja, toimittiin vajaalla miehityksellä. Siitäkin huolimatta Utajärvellä tehtiin kaikkien aikojen tuotantoennätys. Täällä valmistettiin ja toimitettiin yli 10 000 tonnia valmista muoviputkea. Kyllä se niin on, että kun haastetaan, pystytään aina parempaan, Pirttikoski tuumaa.
Kunta ja Yrityspuisto kumppanina
– Kunnan ja Yrityspuiston kanssa on tehty monenlaista yhteistyötä, rakennettu ja vuokrattu halleja, tehty tonttikauppaa ym.
Kyllä kaikki on sujunut ihan hyvin, mutta toivomme täällä, että jatkossakin tehtaan suuntaan tiedotetaan mahdollisimman ajoissa esim. kaavoitukseen ym. liittyvistä suunnitelmista, jotta ehdimme ottaa kantaa ja vaikuttaa omalta osaltamme, Pirttikoski muistuttaa.
Kannustava työympäristö auttaa jaksamaan
Alun perin 1986 oululaisesta putkifirmasta Hafab Oy:stä maailmanlaajuiseen Pipelife -konserniin sulautunut LVI-tehdas työllistää Utajärvellä 31 työntekijää ja investointien kautta lisäksi kolme yrittäjän työntekijää. Kolmivuorossa toteutuva tehdastyö on raskasta ja stressaavaa. Pirttikoski kertoo Pipelifen panostavan työntekijöiden hyvinvointiin tarjoamalla koulutuksia ja virkistymismahdollisuuksia. Työntekijöitä myös kannustetaan osallistumaan oman työnsä ja toimintaympäristönsä kehittämiseen.
– Ollaan pieni organisaatio, työntekijät ovat osaavia ja joustavia. Kyllä tämä työporukka on itse ansainnut paikkansa täällä Pohjois-Suomessa.
Kunniamainintoja on tehtaalla jaettu esim. Vuoden Esimies, Johtaja, Työkaveri, Laatupalkinto, Maineteko, Majakka tai Tsemppari -nimikkeellä.
Tehtaan historiasta pääset lukemaan lisää TÄSTÄ.
Lue juttu: ePressi 13.2.2014 Putkitehdas voi olla Suomen paras teollinen työpaikka
Tervareitin juttu 9.2.2021: Putkitehtaalla ennätysvuosi 2020