Aurinko ja biohiili aiheina yhteistyötilaisuudessa

Maanantaina 5.6. järjestettiin Skarta Energy Oy:n ja GRK Suomi Oy:n yhteinen infotilaisuus paikallisille yrittäjille ja palveluntarjoajille yhteistyömahdollisuuksista.

Aurinkovoimalan rakentaminen Tunturisuolle alkaa syksyllä

Aurinkovoimala on osa Utajärvelle rakennettavaa uusiutuvan energian tuotantoa, johon kuuluu myös aiemmin keväällä infotilaisuudessa esitelty OX2 tuulivoimahanke. Aurinko- ja tuulivoima tukevat toisiaan ja takaavat vakaamman sähköntuotannon. Tuulisella säällä auringon paistetta on usein vähemmän ja vastaavasti aurinkoisella säällä tuuli on usein leutoa. Kesän pitkät yöttömät yöt tukevat aurinkovoiman tuottoa ja vastaavasti talven tuuliset olosuhteet tuulivoiman. Kattava, hyvälaatuinen ja luotettava sähköverkkomme tukee uusiutuvan energian tuottamista ja siirtämistä.

Skarta Energy Oy esitteli Utajärvelle rakennettavaa aurinkovoimalahanketta, sen aikataulua ja mitä eri yhteistyökumppaneita tarvitaan hankkeen eri vaiheissa. Esittelemässä Skartalta olivat Vikke Saarelainen ja Miia Viitaniemi.

Aurinkovoimalan rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2023 ja valmistua vuoden 2024 aikana ja liittyä Fingridin sähköverkkoon. Toteutuessaan aurinkovoimala olisi Suomessa ensimmäinen suoraan Fingridin verkkoon yhdistetty aurinkovoimala.

Tuotettua uusiutuvaa energiaa on tarkoitus mahdollisuuksien mukaan käyttää teollisuuden tarpeisiin lähialueilla ja loppu energia siirtää sähköverkkoon. Joustavuutta sähkön tuottamiseen ja kulutukseen saadaan käyttämällä akkuvarastoja sähkön varastointiin. Lähellä tuotettu energia on luotettavaa ja kustannustehokasta, se tukee Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Uusiutuvalla energialla voidaan tuottaa myös vetyä, jota voi käyttää sellaisenaan tai jatkojalostaa edelleen. Lähiverkon kehittämisen eteneminen riippuu sen rakentamismahdollisuuksista ja aikataulusta. Kehittämällä uusiutuvaa energiaa pystytään valmistautumaan ja varautumaan tulevaan sähkön tarpeen kasvuun.

Skarta ei itse rakenna verkkoa, vaan toimii rakennuttajana ja pääurakoitsijaneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Voit ilmoittaa oman yrityksesi yhteystiedot alihankintaa varten, ja Skarta välittää tiedot myöhemmin eteenpäin pääurakoitsijoille. Aliurakointia tarvitaan muun muassa logistiikkaan ja raivaus ja ennakkotöihin sekä muihin tukipalveluihin, sillä kennojen ja telineiden asennus ostetaan ulkopuoliselta ammattilaisyritykseltä. Enimmillään rakennustyömaalla voi olla 200 henkilöä töissä, joten myös majoituspalveluille on suurta kysyntää.

Aurinkokennojen väliin jäävää maa-aluetta voidaan hyödyntää vaikka matalan, happamassa maassa viihtyvän kasvin teolliseen viljelyyn. Tällaisia kasveja voisivat olla esimerkiksi pensasmustikka tai karpalo. Alueella voidaan mahdollisuuksien mukaan aurinkovoimalan valmistumisen jälkeen tehdä viljelykokeiluja ja niihin liittyen voit olla yhteydessä meihin Utajärven Yrityspuistolla.

Skarta Energy Oyltä hanketta esittelemässä Vikke Saarelainen ja Miia Viitaniemi.

Yhteistyökumppaneita tarvitaan aurinkovoimahankkeen rakentamisen eri vaiheisiin. Hankkeissa on tarvetta usean eri toimialan yrityksille ja mahdollisuuksien mukaan halutaan käyttää paikallisten yritysten palveluita ja työvoimaa. Tarvetta on esimerkiksi työmaasiivoukseen, jätehuoltoon, vartiointiin, teiden kunnossapitoon, kalusto- ja pienkonevuokrauksiin, rakennusaputöihin ja metsätöihin. Edellä mainittujen lisäksi voi ilmoittaa myös muita hankkeen toteutumisen kannalta tärkeitä palveluita kuten majoitus- ja ruokapalveluista, kokouspalveluista ja tapahtumanjärjestämisistä. Voit jättää yrityksesi yhteystiedot Skartalle yhteydenottolomakkeen kautta. Lisätietoa hankkeesta löydät Skartan sivuilta.

Biohiiltä valmistuu Mustikkakankaalla

Kesäkuussa järjestetyssä tilaisuudessa GRK Suomi Oy:ltä Mika Häkli kertoi Utajärven biohiilitehdasta ja mitä mahdollisuuksia raaka-aineiden tuotannon puolella on tulevaisuudessa paikallisille toimijoille. GRK on infra-alan asiantuntija, jonka toiminta alueeseen kuuluu taito- ja väylärakentaminen, rataliiketoiminta ja päällystys sekä ympäristöliiketoiminta kuten kierrätys, materiaalien jalostus ja uudempana biotuotteet. Utajärvelle valmistunut biohiililaitos on kesäkuussa koekäyttövaiheessa ja prosessia testataan ja vakautetaan ja raaka-aineena käytetään mäntypuuhaketta. Tehdas on tavoitteena saada rullaamaan isommalla teholla syksyllä ja sen toimintakapasiteetti täydellä teholla on 3000t biohiiltä vuodessa. Toistaiseksi koekäyttövaiheen aikana tuotanto on pientä ja tuotettu biohiili menee GRK:n omiin projekteihin.

Biohiili on tuhansia vuosia vanha keksintö, jota on käytetty parantamaan maaperää kasvualustana. Teollisessa käytössä tuotanto on uutta ja tehtaita on Euroopan alueellakin vain noin 60. Biohiilen pääkäyttökohteet ovat maaperän parantamisessa kasvien kasvua tukemassa ja hiilensidonta. Suomessa biohiilen käyttöä ja etuja maataloudessa on testattu Helsingin yliopiston koetilalla vain noin kymmenen vuoden ajan. Biohiilellä voitaisiin korvata myös osa terästeollisuudessa käytettävästä fossiilisesta hiilestä, mutta tällä hetkellä tuotanto ei riitä kattamaan tarvittavia määriä.

Tulevaisuudessa tehtaalla voitaisiin käyttää biohiilen raaka-aineena muita orgaanisia aineita esimerkiksi rakennus- ja raivausjätteitä. Raaka-aine tarve tehtaan toimiessa täydellä teholla on reilusta yhdestä yhdistelmä kuormallisesta kahteen päivässä ja valmista biohiiltä tulisi noin viidesosa raaka-aine volyymistä. Tuotannon sivutuotteena syntyvää lämpöä hyödynnetään prosessin kuivausvaiheessa ja tarkoituksena on myös kuivata puuta ja tehdä pellettejä hyödyntäen hukkalämpöä. Prosesseista ylijäävä lämpö voidaan johtaa kaukolämpöverkkoon tai lähialueiden yritysten käyttöön.

Täydessä toiminnassa tehdas tulee työllistämään kymmenen työntekijää kolmessa vuorossa. Tällä hetkellä tarve on tästä puolet. Toimintaan on vielä työpaikkoja auki tuotannon ohjauksessa teollisuusalan osaajille. Työntekijät koulutetaan vielä tarkemmin tehtaan työtehtäviin.

Kun GRK:n biohiililaitoksen toiminta lähtee käyntiin täydellä teholla, halutaan ottaa vastaan raaka-ainetoimituksia lähialueilta sekä testata eri raaka-ainevaihtoehtoja biohiilen tuottamiseen. Raaka-ainetoimituksen mahdollisuuksista ilmoitetaan myöhemmin. Jos sinua kiinnostaa työskentely biohiililaitoksessa, voit olla yhteydessä Vumos Oy ja teknisten tai kaupallisten tehtävien osalta GRK Suomi Oy.

Biohiililaitoksen toimintaa esittelemässä GRK Suomi Oy:ltä Mika Häkli.

Tilaisuudet ovat keränneet paikalle laajasti kuulijoita. Tapahtumiin osallistui paikan päällä Utajärven koulun auditoriossa ja etäyhteyksien kautta noin 40 yrittäjää ja kuntalaista. Tiedot tulevista tilaisuuksista ilmoitetaan Utajärven kunnan tapahtumakalenterissa ja Utajärven Yrityspuisto Oy:n verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Infotilaisuus yrityksille ja kuntalaisille Skarta aurinkovoimala ja GRK Suomi Oy biohiilitehdas

Ajankohta 05.06.2023 klo 16:00-18:00

Paikka Utajärven koulu auditorio, Laitilantie 8 ja Utajärven kunnan YouTube

Infotilaisuus esite.

Skarta Energy ja GRK Suomi Oy järjestävät paikallisille yrittäjille ja palveluntarjoajille esittelytilaisuuden yhteistyömahdollisuuksista. Esittelyn kohteina Skarta Energyn Utajärven aurinkovoimala ja GRK Suomi Oy Utajärven biohiilitehdas.

  • Ohjelma:
    Klo 16.00 Tilaisuuden avaus, Utajärven Yrityspuiston toimitusjohtaja Vuokko Paso
  • Klo 16.05 Skarta Energy yritysesittely, Vikke Saarelainen ja Miia Viitaniemi
    Yhteistyökumppaneita työmaasiivoukseen, jätehuoltoon, vartiointiin, teiden kunnossapitoon, kalusto- ja pienkonevuokrauksiin, rakennusaputöihin ja metsätöihin.
    Edellä mainittujen lisäksi voi ilmoittaa myös muita hankkeen toteutumisen kannalta tärkeitä palveluita kuten majoitus- ja ruokapalveluista, kokouspalveluista ja tapahtumanjärjestämisistä.
  • Klo 16.50 Kysymyksiä
  • Klo 17.00 GRK Suomi Oy biohiilitehdas yritysesittely
    Yhteistyötahot viljelyyn, (muun muassa paju, ruokohelppi) muut yhteistyötarpeet ja työntekijätarpeet.
  • Klo 17.45 Kysymyksiä
  • Klo 18.00 Tilaisuus päättyy

Kahvitarjoilu, tervetuloa!

Uusia rahoitushakuja avautuu keväällä 2023

Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus ELY sekä alueellisesti rahoitusta, neuvontaa ja toimintaa järjestävä Leader-yhdistys järjestävät tapahtumia ja info-tilaisuuksia toiminnan kehittämiseen ja rahoitusten hakemiseen ja rahoitusohjelmien sisältöön liittyen. Tilaisuuksia järjestetään ELY keskuksen osalta niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin ja Utajärven alueella toimiva Oulun Seudun Leader ry alueellisia tapahtumia.

ELY-keskuksen rahoitusta yrityksen kehittämishankkeisiin myönnetään harkinnanvaraisesti ja rahoitusmuotokohtaisten edellytysten mukaisiin hankkeisiin. Pk-yritykset voivat hakea rahoitusta yritystoiminnan kehittämiseen oman alueensa ELY-keskukselta. ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa kannattaa keskustella tuen hakemisesta ja hankkeen soveltuvuudesta rahoitukseen jo hankesuunnittelun varhaisessa vaiheessa. Lue lisää yritysrahoituksesta tästä. Maaseudun yritystoiminnan tuki on jakautunut sekä ELY-keskuksien, että paikallisten Leadereiden jaettavaksi ja hakemukseen liittyen voidaan olla yhteydessä kumpaankin rahoittajaan.

ELY-keskuksen tulevat tapahtumat näet ja pääset ilmoittautumaan tapahtumakalenterista. Kevään aikana Pohjois-Pohjanmaalla järjestetään useita tapahtumia, esimerkiksi Teams-tapaamisina järjestettävät infotilaisuudet 5.5. järjestettävä Maaseudun yritystuet 2023–2027 Pohjois-Pohjanmaalla ja 10.5. järjestettävä Maaseudun hanketuet 2023–2027 Pohjois-Pohjanmaalla. Tilaamalla ELY-keskuksen uutiskirjeen saat ajantasaiset tiedot hakuun tulevista rahoituksista ja tapahtumista. Voit tilata uutiskirjeen tästä.

Leaderin rahoitusta voivat hakea yritykset ja yhteisöt, nuoret 13-25 vuotiaat omiin projekteihinsa sekä kalatalousalan toimijat. Rahoituksen tavoitteena on lisätä maatalouden mahdollisuuksia esimerkiksi

  • investointeihin
  • kehittämistoimintaan
  • palveluiden parantamiseen
  • kansainväliseen toimintaan.

Tukea voi saada hankkeesta riippuen 20-100 prosenttiin kuluista. Lue lisää rahoituksesta tästä. Ohjelmakauden 2023-2027 hanketukivälineitä päivitetään ja yritysten ja yhteisöjen osalta arvioitu hakujen avautumisajankohta on kevään 2023 aikana.

Leaderin toimintaa ja tulevia tapahtumia löydät Ajankohtaista-välilehden alta sekä tilaamalla uutiskirjeen, jossa kerrotaan tulevista tapahtumista ja toiminnasta.

Utajärvellä järjestetään Leader -infotilaisuus 31.5. yrityksille ja yhdistyksille Omaleipurin lounaskahvilassa, Koulutie 5, 91600 Utajärvi. Tervetuloa!

Mainoskuva Oulun seudun Leaderin Rahoitusinfo yritys- ja hanketoimijoille Utajärvellä. Aika: keskiviikko 31.5.2023 klo 8:30-10.00, paikka: Omaleipurin lounaskahvila, Koulutie 5

Mikäli sinulla on kysyttävää rahoitushakemuksen tekemiseen liittyen, otathan rohkeasti yhteyttä joko suoraan rahoittajaan tai meihin Yrityspuistolla, niin autamme hakemuksesi kanssa!

Pahkavaaran tuulivoimahankkeeseen etsitään paikallisia toimijoita

Pahkavaaran tuulivoimahankkeen suunnittelut etenevät. Hanke sisältää kolmisenkymmentä tuulivoimalaa ja tuulipuisto on tarkoitus liittää sähköverkkoon Fingridin Pyhänselän sähköasemalle.

Tuulivoimahanke on nyt kehitysvaiheessa. Hankkeen osayleiskaava ja rakennusluvat ovat lainvoimaisia ja tällä hetkellä kilpailutetaan hankintojen pääurakoitsijoita. OX2 solmii näiden toimijoiden kanssa pääurakkasopimukset, ja pääurakoitsijat vastaavat alihankinnoista.

Infotilaisuus alueen yrityksille järjestettiin Utajärvellä 12.4.2023.

Paikallisille yrityksille järjestetyssä infotilaisuudessa käsiteltiin hankkeen seuraavia askeleita yritysten osalta sekä esiteltiin hankkeen aikataulua ja vaiheita. Tilaisuus keräsi paikalle laajasti kuulijoita. Utajärven koulun auditoriossa oli paikalla yli 30 yrittäjää ja etäyhteydellä oli kuuntelemassa noin kymmenen yrittäjää.

Hankkeessa halutaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää paikallisten yritysten palveluita ja työvoimaa. Yrityksillä on nyt mahdollisuus ilmoittaa omat tietonsa, jotka OX2 välittää pääurakoitsijalle.

Tarvetta on usean eri toimialan yrityksille, kuten työmaasiivoukseen, jätehuoltoon, vartiointiin, teiden kunnossapitoon, kalusto- ja pienkonevuokrauksiin, rakennusaputöihin ja metsätöihin. Edellä mainittujen lisäksi voi ilmoittaa myös muita hankkeen toteutumisen kannalta tärkeitä palveluita kuten majoitus- ja ruokapalveluista, kokouspalveluista ja tapahtumanjärjestämisistä. Onko sinun yritykselläsi tarjota näiden alojen palveluita, tai muuta työmaatoimintaa tukevaa palvelua? Nyt kannattaa jättää yhteystiedot, jotta toimijat voivat ostaa kattavasti alueemme palveluita.

Lisätietoa hankkeesta ja OX2 toimijoiden yhteystiedot yrityksen yhteystietoja ja palvelutarjousta varten löytyvät OX2:n sivuilta Pahkavaara – OX2.

Alueen muokkaamista ja rakentamista on tavoitteena aloittaa jo vuoden 2023 lopulla ja töiden on tarkoitus pyörähtää käyntiin viimeistään 2024 alussa. Mikäli yritykselläsi on investointitarpeita, vielä on hyvin aikaa toimia. Ota rohkeasti yhteyttä meihin Yrityspuiston työntekijöihin, niin katsotaan suunnitelmat ja rahoitushakemukset yhdessä kuntoon!

Utajärven Yrityspuistolla myynnissä

HUOM! Nosto-ovi myyty, alipainesäiliö on vielä myynnissä.

Nosto-ovi. Oven leveys 6 metriä ja korkeus 3 metriä. Lisätietoa ja tarjoukset: Vuokko Paso vuokko.paso@utajarvi.fi 040 632 8805, pidätämme oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.

Alipainesäiliö. Lisätietoa ja tarjoukset: Vuokko Paso vuokko.paso@utajarvi.fi 040 632 8805, pidätämme oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.

Tule kehittämään yritystäsi InnoAid työpajan avulla

Tule mukaan kehittämään yrityksesi toimintaa työpajamuotoisen toiminnan kautta!

Pohjois-Pohjanmaan yrityksille ja liiketoimintaa harjoittaville yhdistyksille suunnatun maksuttoman työpajasarjan avulla opit kestävämpään toiminnan kehittämiseen muutoksessa sekä tekemään muutosta käytännön toimien kautta.

Keskiviikkona 12.4. starttasi ensimmäinen osa Uudistumisen työkalut-työpajaa, jossa osallistujat pääsivät hahmottelemaan, millainen olisi Oulunjokilaakso vuonna 2023 halutussa tulevaisuudessa. Lisäksi tutustuimme tulevaisuuden hahmottamisen työkaluihin, sekä oman yrityksen visioiden toteutumismahdollisuuksiin, sekä niiden niiden todennäköisyyden ja vaikuttavuuden arviointiin. Voit tutustua työkaluihin osoitteessa sitra.fi/hankkeet/tulevaisuustaajuus

Kuva työpaja-tapahtumasta keskiviikolta 12.4.

Harmittaako, että tilaisuus jäi välistä? Ei se mitään, sillä voit tulla mukaan tuleviin työpajoihin!

Uudistumisen työkalut-pajan toinen tapaaminen on huomenna tiistaina 18.4., työpaja Uudistuminen käytännössä järjestetään tiistaina 25.4. ja keskiviikkona 3.5. Paikkana on Utajärven Seurakuntasali Pappilantie 2. Työpajapäivän aikana tarjoillaan kahvit ja kevyt lounas. Työpajat ovat de minimis -tuettua toimintaa, jolloin osallistuminen on maksutonta.

Työpajat järjestää Oulun yliopiston koordinoima InnoAID-hanke yhteistyössä Oulu Startup Incubator Oy:n kanssa. Työpajojen vetäjinä toimivat yrityskehittäjät Heikki Ailinpieti ja Jarkko Ruottinen sekä Kari-Pekka Heikkinen Oulun yliopistolta. Työpajojen tarkoitus on oppia hahmottamaan tulevaisuutta ja löytämään mahdollisuuksia oman yrityksen toimintaan.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Tervetuloa mukaan kehittämään tulevaisuutta!

Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimintaympäristöön tutustumisen kautta hankeharjoitteluun

Olen Miia Oja ja opiskelen PSK aikuisopistossa projektitoiminnan koulutusohjelmassa maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkintoa.

Projektitoiminnan opintoihin kuuluvan harjoittelun teen Utajärven Yrityspuisto O:ylle ja harjoitteluun kuuluu tehtäviä hanketyön eri vaiheista. Näkyvimpiä osia työstäni ovat tällä hetkellä tulevat some- ja verkkosivujulkaisut. Opinnot ja harjoittelu kestävät vielä ensi vuoden puolelle ja osallistun hankkeen suunnitteluun ja toivottavasti pääsemme sitä myös toteuttamaan.

Toimintaympäristöanalyysi: case Utajärven Yrityspuisto Oy

Ennen nykyisiä opintojani valmistuin Lapin ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi ja tein opinnäytetyönä analyysin Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimintaympäristöstä.

Loppuvuodesta 2022 toteutetussa opinnäytetyössä tutustuttiin Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimintaympäristöön ja sen ominaisuuksiin PESTEL-analyysin avulla. Osana analyysiä tutustuttiin myös muiden kehitysyhtiöiden toimintaan.

Analysointi keskittyi yrityksen mahdollisuuksien löytämiseen ja hyödyntämiseen sekä heikkouksien löytämiseen, jotta niihin voitaisiin varautua jatkossa. Muiden kehitysyhtiöiden toimintaa tarkastelemalla pyrittiin löytämään toimintamalleja, joita voitaisiin hyödyntää myös Utajärvellä. Analyysin tarkoituksena oli selvittää, miten Utajärven Yrityspuisto Oy voisi edelleen parantaa toimintaansa, jotta se palvelee sekä kunnan strategian mukaisia tavoitteita että asiakkaidensa tarpeita.

Opinnäytetyössä hyödynnettiin valmiita verkosta löytyviä materiaaleja, kuten kuntien ja kehitysyhtiöiden verkkosivuja, Tilastokeskuksen aineistoja sekä Yrittäjien tekemiä aineistoja ja vuoden 2022 kuntabarometria. Näitä tietoja täydennettiin toimeksiantajan kanssa käydyillä keskusteluilla.

Teoriaosassa käsiteltiin toimintaympäristöä käsitteenä ja yrittäjyyden lukuja Suomessa. Utajärvi on menestynyt tutkimuksissa hyvin ja kunta koetaan yrittäjäystävällisenä. Alle 10 000 asukkaan kuntien vertailussa elinkeinopolitiikan osalta Utajärvi oli sijalla 9 vuonna 2022 toteutetussa kuntabarometrissa.

Analysoinnin perusteella Utajärven Yrityspuisto Oy on kehitysyhtiö, joka pyrkii toiminnallaan aktiivisesti lisäämään alueen elinvoimaa ja yritysten kannattavuutta. Utajärven Yrityspuisto Oy on mukana myös kiertotalouden ja kestävän kehityksen hankkeissa, joiden kautta pyritään kehittämään alueen yritysten toimintaa.

Pääset lukemaan opinnäytetyön kokonaisuudessaan Theseuksesta.

Untorock 2023 yrityksille

Untorock mahdollistaa mainion näkyvyyden yrityksille Utajärven jäähallilla 16.-17.6.2023.

Oulujokivarren suurin rocktapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Utajärven jäähallissa viikkoa ennen juhannusta 16.-17.6.2023 jo 31 kerran. Tapahtuma on ikärajaton, mutta festareilta löytyy anniskelualueita täysi-ikäisille. Täysi-ikäiset pääsevät halutessaan myös esittelemään laulutaitojaan alueen karaoketeltassa. Festariohjelman lomassa tunnelmaa ylläpitää DJ. Lisäksi rokkitorilla on ruoka- ja muita myyntikojuja. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät Utajärvellä läheltä. Untorockin järjestää ahkera talkootiimi yhdessä Utajärven kunnan kanssa. Tapahtuma on tärkeä ja näkyvä osa Utajärveä ja todellakin ansaitsee paikkansa suomen festivaalikentällä. Katso myös Utajärven kuljetus-, majoitus- ja ruokapalvelut ja muut Utajärven palvelut Utarvi.fi/yritykset

Untorockin yritysliput vuonna 2023

Yrityslippu 1 pv + 1 juomalippu 80 €
Yrityslippu 2 pv + 2 juomalippu 100 €
Sponsorin VIP-lippu 1 pv 220 €
Sponsorin VIP-lippu 2 pv 250 €
VIP-lipulla saat huikeita etuja
Sisäänpääsy Untorockin VIP-alueelle.
Ruokailu VIP- alueella ja 2 kpl juomalippuja, VIP-passi ja kultainen ranneke.
Tapahtumassa yrityksen logo isolla screenillä. Yrityksenne voi toimittaa UntoRockille mainoksia, jotka sijoitetaan halliin näkyville paikoille.
Yrityksenne logo sekä linkki Unton kotisivulle, kiitos-ilmoitus yhteistyöstä Untorockin jälkeiseen paikallislehteen.
Yrityksesi mainosmateriaalien toimitus: untorock.myynti@gmail.com

UntoRock 2023 Oulujokivarren suurin festivaali

Untorockissa on K-18 alueita, jossa tapahtuu alkoholin anniskelu, muuten tapahtuma on ikärajaton.
Tapahtumassa on K-18 Vip-alue, joka on lavan vieressä.
Ulko-alueella on myös K-18 alue, josta löytyy karaoke.
Ulkoalueella myös rokkitori (alue on ikärajaton)
Hallissa on disco/ Dj bändien vaihtoajan.

Untorock 2023 esiintyjät

Bess, Stratovarius, The 69 eyes, Eukaria, Pasi ja Anssi, Oku Luukkainen, Faija, Rednex, Nelli Matula, Lord Est, Pihlaja, Aikakone, Ilta, Mouhous, Ikirouta, Dilemma

UntoRockin yrityslippuja voit ostaa yrityksellesi:

untorock.myynti@gmail.com
Juha Polvi 044 333 3956
Lippuja yksityisille myy Ticketmaster

UraUta messut 2023

UraUta messut järjestettiin hyvinvointitalolla 7.2.2023. Tilaisuus tarjosi työnhakijoille, alanvaihtajille ja nuorille mahdollisuuden päästä tutustumaan eri alojen työtehtäviin, oppilaitosten uratarinoihin ja opiskeluvalikoimaan.

Tilaisuuteen ilmoittautui ennakkoon 150 henkilöä ja tilaisuudessa vieraili yli 200 henkilöä iltapäivän mittaan. Työpajat keräsivät osallistujia noin 30 kpl ja Hartikan Kartanon työpajaan osallistuivat etänä PSK -aikuiskoulutuksen luonnonvaraopiskelijat. Ammattioppilaitos Luovin markkinointisuunnitelman mukaisesti teimme lyhyitä videoita ennakkomarkkinointia varten tapahtumaan osallistuvista tahoista, yrityksistä, oppilaitoksista ja julkisista toimijoista. Lisäksi TE-toimiston markkinointikirjeissä työnhakijoille kohdennettiin tapahtumasta viestiä.

Tilaisuuden lukuja

  • näytteille asettajia oli yhteensä 20, 6 oppilaitosta, 9 yritystä ja 5 julkista toimijaa
  • työpaikkaseinällä oli avoinna yli 100 työpaikkaa Oulujokilaakson alueella

Teimme oppilaitosyhteistyönä UraUta messujen markkinointia videoiden muodossa, joita jaettiin kunnan ja yrityspuiston digitaalisissa kanavissa. Oppilaitosyhteistyöstä tulokset olivat merkittäviä, myös näkyvyyden kannalta.

Yrityspuiston kanavien analytiikkaa tapahtumasta

  • yli 40 seurajaa lisää YouTubeen
  • YouTubessa katselukertoja UraUta soittolistan videoille yli 1100
  • videoiden katselukertoja Facebookissa yli 1700 minuuttia
  • näkyvyys sosiaalisessa mediassa nousi kuluvan kuukauden aikana ennen tapahtumaa yli 700 %

Tapahtumasta tehtiin myös tiedote lehtiin ja Kotipitäjässä oli tapahtumasta lyhyt juttu.

Tapahtumaa ovat järjestämässä OSAO, Opao, Luovi, PSK Aikuisopisto, Utajärven lukio, Rastor-instituutti, Utajärven Yrityspuisto Oy, Utajärven 4H, Utajärven Yrittäjät, Utajärven kunta (nuoriso- ja liikuntapalvelut, maahanmuuttotyö, etsivä nuorisotyö ja työllisyyspalvelut, Taidetta kylille -hanke), Oulun Seudun Leader, ELY-keskus ja TE-toimisto.
Paikallisia yrityksiä, jotka olivat mukana tapahtumassa Rokua Health & Spa, Orasko Oy, Active Camping, K-Market Meirami, Attendo, OP Utajärvi, Vumos Oy ja Hartikan Kartano.

Videolla tunnelmia UraUta messuilta.

Heräsikö kysymyksiä, ota yhteyttä
Tiia Juntunen
yrityskehittäjä, Utajärven Yrityspuisto Oy
tiia.juntunen@utajarvi.fi, 040 717 9706

CAP27 – Muutoksista mahdollisuuksiin

Tilaisuus maaseutuyrityksille Kahveroisessa Rokualla pe 31.3. klo 10–15.

Ohjelma
Aamukahvit ja tarjottavat
Klo 10.00–10.15 Projektipäällikkö Arja Lappalainen sekä hanketyöntekijä Roosa Luusuaniemi – Alkusanat ja Muutoshankkeen esittelyä

Klo 10.15–11.00 Utajärven Maaseutuasiamies Nina Puotiniemi sekä Pudasjärven maaseutuasiamies Jaana Juvani – Uuden CAP-kauden muutoksia

Klo 11.00–11.30 Carbon Balance: Biohiilen esittely, toimitusjohtaja Juha Roininen – mitä mahdollisuuksia biohiili tarjoaa Utajärven maatalousyrittäjille

11.30–12.00 Uudet investointituet ja avustukset tiivistettynä – Tea Flankkila ja Tuomo Heikura

12.00–13.00 Lounas

13.00–14.30 Työpajatoimintaa aamun teemojen mukaisesti. Jokaisessa pajassa yksi järjestäjä mukana, jolta voi kysyä tai vaihtoehtoisesti voi kuunnella taustalla.

  • Yrittäjän arjen hyvinvointiteema – Arja Lappalainen ja Roosa Luusuaniemi
  • Uusi CAP-tukipolitiikka – Nina Puotiniemi ja Jaana Juvani
  • Biohiilen mahdollisuudet maataloudessa – Tiia Juntunen ja Vuokko Paso
  • Biokaasusta kestävää tulevaisuutta. – Tuomo Heikura
  • Tyhjä paperi – mitä päivästä jäi käteen? – Tea Flankkila

Klo 14.30–15.00 Työpajojen ryhmätöiden purku ja loppusanat Yrityspuiston Tiia Juntunen ja Vuokko Paso

Klo 15.00 kotimatkalle

Tilaisuutta ovat järjestämässä Muutos maaseudulla -hanke, Diak, ProAgria, ODL, Utajärven kunta ja Utajärven Yrityspuisto Oy.

Tilaisuuteen on mahdollista osallistua etänä ja läsnä. Paikkoja läsnä tilaisuuteen on 30 kpl, joten varaathan pian paikkasi 24.3.2023 klo 15.00 mennessä link.webropol.com/ep/CAP27-muutoksistamahdollisuuksiin

Voit osallistua tilaisuuteen myös Teamsin välityksellä tästä linkistä CAP27 tilaisuus 31.3. klo 10-15.

CAP27 – Muutoksista mahdollisuuksiin mainos.

Tervetuloa!

Jos sinulla on kysyttävää tapahtumaan liittyen ota yhteyttä:
Tea Flankkila
talousasiantuntija
050 468 1416
tea.flankkila@proagria.fi
ProAgria Oulu

Tiia Juntunen
yrityskehittäjä
040 717 9706
Utajärven Yrityspuisto Oy
tiia.juntunen@utajarvi.fi